Ihmiset oppivat muodollisten oppimisympäristöjen lisäksi myös epävirallisissa
ympäristöissä, konteksteissa ja tilanteissa, joita ei mielletä perinteisesti opiskeluk­si. Oppimista koskevasta tutkimuskirjallisuudesta on tunnistettavissa tätä lähtö­kohtaa tukevia tutkimuslinjoja, jotka ulottuvat aina 1900-luvun alkuun (Brans­ford 2006; Hull & Schultz 2001; Vadeboncoeur 2006). Näiden tutkimuslinjojen tulokset osoittavat, että oppimisessa on kyse rajoja ylittävästä toiminnasta, ja se ja­kautuu monen eri oppimisympäristön välille. Nykyään voidaankin puhua oppi­misen kaikkiallisuudesta ja siitä, miten erilaiset oppimisympäristöt muodostavat kokonaisuutena oppimisen ekologian (Barron 2006).

Barronin (2006) tutkimus nuorten teknologiaan liittyvien tietojen ja taitojen ke­hittymisestä on hyvä esimerkki siitä, miten oppimisen ekologiaan kuuluvia ympä­ristöjä ja niiden resursseja osataan hyödyntää joustavasti. Tutkimuksen mukaan on yleistä, että ihmiset luovat itselleen aktiivisesti oppimistilanteita, joissa he voivat kehittää omaa osaamistaan. Barronin tutkimuksessa tutkittu oppimisen ekologia koostuu erilaisista yhteisöistä, joiden sisältämiä sosiaalisia suhteita ja resursseja ih­miset hyödyntävät laajalti tavoitteidensa edistämiseksi. Tutkimus on hyvä esimerk­ki oppimisen tutkijoiden huomion siirtymisestä yhden ympäristön näkökulmasta oppijan elämänpituisen, -laajuisen ja -syvyisen oppimisen näkökulmaan (ks. tar­kemmin esim. Banks ym. 2007; National Research Council 2009).

* * *